Open letter to Kimmo Tiilikainen, Ympäristöministeri
Oulujärven saarten hakkuut
Hyvä ministeri Kimmo Tiilikainen,
Metsähallitus on aloittamassa hakkuut Oulujärven Kaarresalossa ja Kuostonsaaressa. Luonnonkauneudestaan tunnettu Oulujärvi on Suomen ainoa sisävesien retkeilyalue.
Metsähallitus oli omalla päätöksellään vuonna 2001 suojellut Kaarresalon vanhat metsät, mutta nyt suojelu on yhtäkkiä hakkuiden tieltä purettu. Miten näin voidaan menetellä valtion mailla, kun tiedetään että Suomessa on aivan liian vähän suojeltua metsää monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja suojeluun käytössä olevia valtion varoja on rajusti leikattu?
Suomessa on käynnissä Ympäristöministeriön edistämä hieno Luontolahja-kampanja, jossa yksityisiä metsänomistajia kannustetaan lahjoittamaan metsiään suojeluun. Samalla kuin metsien suojelussa kannustetaan yksityisiä osallistumaan omalla kustannuksellaan, Metsähallitus hakkaa omia suojelukohteitaan ja muita arvokkaita alueita. Molemmista saarista saisi kerrassaan upean lahjan 100-vuotiaalle Suomelle. Onko saarten hakkaaminen ja yhteisen retkeilyalueen pilaaminen todellakin valtion tapa osallistua Suomen luonnon suojeluun?
Pyydän, että käytät vaikutusvaltaasi, jotta Luontolahja-kampanja ei ala näyttää aivan naurettavalta ja näiden saarien upea metsäluonto jää hakkaamatta.
Onko tämä hakkuu välttämätön? Jos on niin miksi sitä ei voida toteuttaa metsurityönä talvella tai vaikka näytös luontoisesti Suomenhevosen avustamana?
Kuka on päättänyt että saaressa on niin paljon puuta että se kestää MOTOlla harventamisen? Tuleeko tuo proomulla rahtaaminen ja motolla hakkaaminen todellakin edullisemmaksi kuin metsurityö? Ehkä siinä tapauksessa että hakataan saaret paljaaksi. Oletko itse vieraillut saarissa? Tai onkohan hän joka hakkuut on suunnitellut... Itse olen. Noissa saarissa ei todellakaan ole mistä harventaa, ainakaan motolla.
Metsää saa hoitaa ja hakata siellä missä sille on edellytykset, mutta että Suomen sisävesien ainoat retkeilysaaret aiotaan hakata! Metsän kasvatus, hakkuu ja hoito ovat yksi Suomen tärkeimpiä syrjäseutujen elinkeinoja, maatalouden lisäksi (surullista kyllä, nekin hiipuvat). Kestävä metsätalous ei ole sitä että mennään ja otetaan sieltä mistä saadaan, vaan olisi otettava huomioon metsäkohtaisesti sen luonto arvot ja edellytykset kasvaa uutta. Kestävää metsätaloutta harrastamalla voisimme yhdessä nostaa metsätalouden mainetta ja saada aikaa hakkaamallakin kauniita alueita. Mutta ei näin, ei motolla, eikä suojelualueilla.
Ystävällisesti,
Eeva Maria Karhu
Muhos