Open letter to Kimmo Tiilikainen, Ympäristöministeri

Metsähallituksen tulee ehdottomasti uudelleenarvioida toimintaansa!

2017-09-14

Hyvä ministeri Kimmo Tiilikainen,

Olen kuullut erittäin huolestuttavia uutisia Suomen metsiensuojelun tilasta. Tilanne enemmän kuin ikävä: Metsähallituksen tulee ehdottomasti uudelleenarvioida toimintaansa, lopettaa omien suojelukohteidensa hakkuut ja osallistua vastuullisen Suomen rakentamiseen. Nykytoiminta ei ole vastuullista eikä turvaa tulevaisuuttamme!

Metsähallitus on aloittamassa hakkuut Oulujärven Kaarresalossa ja Kuostonsaaressa. Luonnonkauneudestaan tunnettu Oulujärvi on Suomen ainoa sisävesien retkeilyalue.
Metsähallitus oli omalla päätöksellään vuonna 2001 suojellut Kaarresalon vanhat metsät, mutta nyt suojelu on yhtäkkiä hakkuiden tieltä purettu. Miten näin voidaan menetellä valtion mailla, kun tiedetään että Suomessa on aivan liian vähän suojeltua metsää monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja suojeluun käytössä olevia valtion varoja on rajusti leikattu?

Suomessa on käynnissä Ympäristöministeriön edistämä hieno Luontolahja-kampanja, jossa yksityisiä metsänomistajia kannustetaan lahjoittamaan metsiään suojeluun. Samalla kuin metsien suojelussa kannustetaan yksityisiä osallistumaan omalla kustannuksellaan, Metsähallitus hakkaa omia suojelukohteitaan ja muita arvokkaita alueita. Molemmista saarista saisi kerrassaan upean lahjan 100-vuotiaalle Suomelle. Saarten hakkaaminen ja yhteisen retkeilyalueen pilaaminen ei todellakaan ole oikea tapa osallistua Suomen luonnon suojeluun!

Pyydän, että käytät vaikutusvaltaasi, jotta Luontolahja-kampanja ei ala näyttää aivan naurettavalta ja näiden saarien upea metsäluonto jää hakkaamatta.

Ystävällisesti,

Jaana Helminen
Lahti

Ei hakkuita Oulujärven saarille!

This is letter 9 of 69 in this campaign